Opetusministeriön Sora-työryhmä ehdottaa häikäilemätöntä lakia

Ennen kiistellyn ja vastustetun yliopistolain läpi runttaamista eduskunnassa, käytettiin uudistuksesta lähinnä sellaisia ympäripyöreitä ilmaisuja kuten ”kilpailukyky” ja ”tehokkuus” ja erityisesti ”autonomia”. Kenties Sora-työryhmän ehdotukset kertovat nyt konkreettisemmin, minkälaisia toimenpiteitä tehokkuus ja kilpailukyky pitävät sisällään.

 

Työryhmän ehdotuksesta kertoo Ylioppilaslehti. Ryhmä valmistelee kurinpidollisia muutoksia yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin, ammatilliseen koulutukseen ja ammatilliseen aikuiskoulutukseen. Lakimuutoksen kohteena ovat opiskeluoikeiden peruuttaminen, päihdetaustan selvittäminen ja kurinpito.

Lakiehdotus, joka on luettavissa täällä, on hyökkäys opiskelijoiden oikeusturvan riisumiseksi. Hankkeen ovat pistäneet alulle Kokoomuksen Sari Sarkomaa ja Paula Risikko.

 

Yritysyliopisto yhdessä oikeistohallituksen kanssa todella näyttää tekevän kaikkensa, jotta korkeakoulutus saataisiin muutettua harvojen – terveiden, tehokkaiden, oikean mielipiteen ja oikean asenteen omaavien ihmisten – yksinoikeudeksi tai innovaatiopankiksi. Rajut kurinpidolliset säädöt pyrkivät myös tukahduttamaan kaiken yliopistoon kohdistuvan kritiikin. Jos uhkana on erottaminen, kuka ottaa riskin tehdä ”väärin”? Erottaminen yliopistosta, HYYn hallituksen jäsentä Lauri Lainetta siteeraten, ”rinnastuu opiskelijoiden kannalta melkein kuolemantuomioon”. Jo pelkästään erottamisella uhkaaminen on hyvin vakava uhka. SYL on asettunut lakiehdotusta vastaan.

Ylioppilaslehti tiivistää lain mahdollistamat toimenpiteet:

 

”Tulevaisuudessa tiettyjen alojen opiskelijan voisi muun muassa erottaa pysyvästi yliopistosta, peruuttaa tämän opiskeluoikeuden alalle soveltumattomuuden takia, velvoittaa tämän luovuttamaan yliopistolle potilastietonsa ja passittaa tämän päihdetestiin.”

 

Työryhmän ehdotukset konkretisoivat, mitä tarkoittaa paljon puhuttu yliopiston autonomia. (Wissenarbeit macht frei.) Autonomia tarkoittaa – ei ainoastaan siirtymistä valtion kontrollissa olevasta julkisyhteisöstä ”omavaraiseksi” – vaan myös yliopiston harvainvallan, siis rehtorin ja hallituksen, vallan kasvattamista. Tästä toki oli puhetta jo keväällä, mutta Sora-työryhmän ehdotukset ovat oireellisia. Muutamia sopivia lakiehdotuksia tuunaillen yliopistolla voisi olla oikeus kohdella työntekijöitä ja opiskelijoita varsin kylmästi.

 

Lakiehdotuksen perusteluksi annetaan potilasturvallisuus. Taustalla ovat viime vuosien insuliinimurhat ja kouluammuskelut.

Jos hallitus on kiinnostunut turvallisuudesta, hyvinvoinnista, mielenterveydestä ja terveydestä, se tekee töitä julkisten palvelujen edistämiseksi ja rahoittamiseksi. Sen sijaan hallitus kiristää kuntien varoja ja heikentää julkisia palveluja. 2007 tehdyssä selvityksessä todetaan, että mielenterveystyön yhtenä suurimpana ongelmana ovat alueelliset erot mielenterveyspalvelujen saatavuudessa. 2000-luvulla masennusta potevien enemmistö on edelleen hoidon ulkopuolella. Nämä terveydenhuollon ennaltaehkäisyn puutteet ovat kipeämpi ja perustavampi ongelma, jotka eivät tule ratkaistuksi koulutusinstituutioiden kurivallan lisäämisellä. Tämän pitäisi kai olla itsestäänselvää. (Selvitys PDF-muodossa.)

 

Lakiehdoksen myötä yliopistokin saisi siis tulevaisuudessa hoidettua YTHS:n rahoitusongelmansa. Ai miten? Heittämällä sairaat ulos yliopistosta. Tehokasta! Oikeistohallituksen ratkaisu mielenterveysongelmiin on terveysongelmista kärsivien ulossulkeminen yhteisöstä. Ja hyvinvoinnin rakentaminen ja kehittäminen oikeistohallituksen mielestä onnistuu pelolla, uhkailulla ja painostamisella. Julma-Henri sanoo sen paremmin. Sä et voi tulla, sullon rikosrekisteri, kuse purkkiin, sullon rikosrekisteri : http://www.youtube.com/watch?v=uiYaFrP2n6w

 

Painotettakoon vielä, että on absurdia esittää laajan, useita koulutussektoreita koskevan, yksilön oikeuksia merkittävästi kaventavan lainsäädännön perusteluksi turvallisuutta. Kurinpidolla tuskin ehkäistään yhtä merkittävästi esimerkiksi ammuskelujen mahdollisuuksia, kuin miten kurinpito sen sijaan pyrkii koulimaan laajemman opiskelijamassan hiljaiseksi. Resursseja varmasti säästyy, kun oppilaitos onnistuu pelottelemaan terveys- ja päihdeongelmaiset olemaan hakeutumatta hoitoon. Tästä tärkeämmästä kontrolloinnin päämäärästä kertoo myös se, että lakiehdotusta näyttäisi voitavan tulkita melko löyhästi. Määriteltäessä keitä yliopistolaisia kurinpidolliset määräykset koskevat, todetaan seuraavaa:

 

”Säännöstä sovellettaisiin koulutusaloilla, joissa tutkintoon johtavat opinnot edellyttävät alaikäisten parissa työskentelyä tai niihin liittyy potilas-, asiakas- tai liikenneturvallisuutta, taikka yleistä turvallisuutta koskevia vaatimuksia. Tällaisilla opinnoilla tarkoitetaan erityisesti kasvatustieteellisen, farmasian, terveystieteiden, sosiaalitieteiden, hammaslääketieteen, lääketieteellisen ja psykologian alan opintoja.”

 

Alat ovat moninaiset, eivätkä täysin yksiselitteiset. Kiinnostavampaa vielä on luettavissa 45 § (pykälässä) kurinpidosta:

 

”Opiskelijalle, joka on syyllistynyt yliopiston opetus- tai tutkimustoimintaan kohdistuvaan rikkomukseen tai muutoin rikkonut yliopiston järjestystä taikka joka kieltäytyy 40 c §:ssä tarkoitetusta päihdetestauksesta tai on antanut päihteiden väärinkäyttöä osoittavan näytteen, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Jos teko tai laiminlyönti on vakava tai jos opiskelija jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä kirjallisen varoituksen saatuaan, voidaan hänet erottaa enintään yhden vuoden määräajaksi.”

 

”Opiskelijalle annettavasta varoituksesta päättää yliopiston rehtori ja opiskelijan erottamisesta yliopiston hallitus.”

 

Sanktiot eivät kohdistu ainoastaan terveydenhuollon tai jonkin äärimmäisen turvattomuuden (kuten aseella uhkaamisen) kitkemiseen. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota ”järjestyksen rikkomiseen”, joka toistuessaan antaa perusteen erottamiseen. Lisäksi päätöksen pelkän varoituksen antamisesta päättää, lakitekstin mukaan, yksin rehtori. Tämä voi tulkita siten, että ”häiriköinti”, kuten vaikkapa mielenosoittaminen yliopistolla, on rangaistava teko.

 

 

Lakiehdotusta tuskin moni edes oikeiston opiskelijoista kannattaa. Lisäksi, kuten sanottua, SYL on jo asettunut ehdotusta vastaan.  Opiskelijoiden on kuitenkin SYL:n lisäksi ja tueksi noustava yhteiseen rintamaan vastustamaan ehdotusta.


One Reply to “Opetusministeriön Sora-työryhmä ehdottaa häikäilemätöntä lakia”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: